Mää oon Mänttästä -tapahtuma

Minähän en ole Mänttäläinen vaan pohojalaane jolla toinen puoli sydämmestä on aina Mäntässä.
Toki olen asunut Mäntän Vuohimettässä viimeiset 13 vuotta mutta vaikuttanut Mäntässä ystävien ja eri asioiden kautta vuodesta 1985 jolloin rupesin käymään Mäntän Lukiota. Näiden kolmen vuoden aikana tutustuin aivan uusiin ihmisiin joihin ennen vuotta -85 ei ollut juurikaan kontaktia. Tuohon aikaan Mänttä oli kaupunki ja Vilppula maalaispitäjä siinä kyljessä.
 
Tarkoitus nyt ei olekaan kertoa elämäntarinaa tai perustella mänttäläisyyttänsä vaan todeta että jokaiselle meistä se on erilainen kokemus jossa on yhteneväisiä kohtauksia muiden kanssa. Toisille mänttäläisyys liittyy tiettyihin ihmisiin, toisille se on asioihin ja paikkoihin liittyvää ja toisille tämä on vain asuinpaikka nyt tai menneisyydessä.
Yhtä kaikki, tuntee mänttäläisyyden miten tahansa niin sen täytyy jollakin tapaa kiinnostaa edelleen koska luet tätä blogia :)
 
Omin tämän blogin ensimmäisen kirjoitusvuoron koska halusin hieman avata tämän blogin tarkoitusta. Jatkossa blogissa tulee esiintymään eri henkilöitä valitsemallaan tavallaan kertomassa Mäntästä ja mänttäläisyydestä omasta näkökulmastaan.
 
Muuten sivusto keskittyy Mää oon Mänttästä-tapahtuman ja siihen liittyvien oheistapahtumien tiedottamiseen ja taltiontiin.
Eli kaikenlainen kuvamateriaali on tervetullutta.
 
Kuten MOM-tapahtuma niin myös sivusto hoidetaan talkoovoimin ja se jos mikä on osoitus yhteenkuuluvaisuudesta.
 
Toivon näkeväni myös Sinut kesällä 2014 Mäntässä :)
 
t. Kile